Hiusten hoito luonnonmukaisesti

Monen suomalaisen vaivoina ovat kuivat tai sähköiset hiukset, jotka katkeilevat. Myös erilaiset päänahan ongelmat ovat yleisiä. Ratkaisu ongelmiin voi olla hiusten hoito luonnonmukaisesti. Pitkien ainesosalistojen viidakkoon eksyneille luonnollisemmat vaihtoehdot voivat olla vieraita, mutta niihin kannattaa ehdottomasti tutustua. Luonnonmukainen shampoo on hyväksi paitsi hiuksille, mutta myös ympäristölle. Tuotteita ei tarvitse metsästää erikoisliikkeistä, vaan niitä saa nykyään myös marketeista.

Luonnolliset hiusvärit ovat herkkäihoisen pelastus

Hiusten hoito luonnonmukaisesti ei tarkoita omaan hiusväriin tyytymistä. Luonnollisista värjäysvaihtoehdoista tutuin lienee hennalla värjäys. Tällainen väri tarttuu vain hiuksen pintaan, eikä riko sitä. Hennalla värjäystä on toisinaan verrattu enemmänkin hoitonaamioon sen hellävaraisuuden vuoksi. Mikäli omaa hiusväriään haluaa vain korostaa kevyesti, onnistuu se erilaisten yrttihuuhteluiden avulla. Kiiltoa ja hoitavuutta voi lisätä kotikonstein. Vaaleaveriköt voivat tehdä huuhteluun sopivan hauteen esimerkiksi kamomillasta, tummemmille hiuksille sopii nokkoshaude. Kesä onkin oivaa aikaa kokeilla luonnonmukaisempaa hiustenhoitoa, sillä luonto on silloin täynnä erilaisia kauneudenhoitoon soveltuvia ainesosia. Juhannussaunassa tehtävien hiushuuhteluiden lisäksi nokkosia tai muita kasveja voi jemmata vaikkapa pakastimeen odottamaan pimeämpien vuodenaikojen hiustenhoitohetkiä.

Mikäli yrttihuuhteluiden hauduttaminen tuntuu työläältä tai nautit erilaisten shampoiden ja hoitoaineiden käytöstä, silikonittomat hiustenhoitotuotteet ovat erinomainen askel luonnonmukaisempaan suuntaan. Silikoni tekee hiuksista sileämmät ja helpommin käsiteltävät, mutta se on samalla hitaasti luonnossa hajoavaa. Silikoni voi kertyä hiuksiin, jolloin on syytä käyttää syväpuhdistavaa shampoota poistamaan kertymät. Tarpeen vaatiessa kampaaja voi tehdä syväpuhdistavan käsittelyn hiuksille. Jotta kertymiä ei syntyisi, on vaihdettava silikonittomiin tuotteisiin. Varmimmin niitä löytää luonnonmukaisilta merkeiltä, sillä sertifioitu luonnonkosmetiikka ei saa sisältää lainkaan silikonia. Luonnonkosmetiikkamerkkien hiustuotteita on saatavilla laajalti sekä kampaamoista, tavarataloista että marketeista. Loputtoman laaja valikoima löytyy tietenkin verkkokauppojen kautta, joissa tuotteiden vertailu on helppoa.

Elämää ilman shampoota

Toisille hiusten hoito luonnonmukaisesti tarkoittaa kaikkien – myös luonnonmukaisesti valmistettujen – tuotteiden karsimista minimiin. Välillä jopa trendiksi noussut shampoottomuus jakaa mielipiteitä. Pelkällä vedellä peseminen voi aiheuttaa sen, että hiukset tuntuvat rasvaisilta jopa muutaman kuukauden ajan. Shampoottomuuteen jatkuessa hiuksia voi pestä ruokasoodaa ja omenaviinietikkaa käyttäen. Soodavesi puhdistaa ja etikkavesi toimii pH:n tasapainottajana. Hiustenpesussa voi käyttää myös esimerkiksi kananmunaa, olutta tai suolaa.

Hiusten hoito luonnonmukaisesti tuo tuuheat ja terveet kutrit